Kotona. Vihdoin. Kello lähestyy puoltayötä. Kolmetoista (13) tuntia bussissa istumista takana ja yksi 2. divisioonan A-lohkon ottelu Joensuussa. Viidenkymmenen ventovieraan kanssa koko päivä matkalla Länsi-Venäjälle ja sieltä takaisin. Mitä järkeä? Mitä järkeä vierailla kuolevissa muuttotappiokunnissa katsomassa 2. divisoonan jalkapalloa ja istua siinä sivussa sunnuntaina kolmetoista (13) tuntia perse hiessä bussissa? SUOMALAISTA 2. divisioonan jalkapalloa? Ei mitään. Ei, vittu, yhtään mitään...
***
Ensimmäisen kerran elämässäni koin ”tämä ei ollutkaan niin hyvä idea kuin etukäteen ajattelin” -elämyksen karatessani kuusivuotiaana päiväkerhosta ja jääden myös ensimmäistä kertaa elämässäni jälki-istuntoon. Tunne oli vahvimmillaan hetkenä jolloin huomasin oivallisen pakoreittini johtaneen taivasta hipovaan jättiläistakiaismetsikköön Kannelmäen kirkon takana. Ehkä vittumaisinta asiassa on kuitenkin se, että tämä on ainoa muistikuvani vuodesta 1983.
Viimeksi tunsin, ettei idea ollut sittenkään niin hyvä kuin miltä se etukäteen tuntui, kun viime kesänä pitelin keskellä Landbyn peltoa kahden kilon jäämurikkaa kiveksissäni.
EIPÄ!!!
Sitä jääpalaa en vaihtaisi. Se oli yksi parhaista, ellei jopa paras. Kulttuurimme menetti paljon hänen sulaessaan pois.
Mutta mikä helvetti saa 33-vuotiaan epäsosiaalisen erakon tunkemaan jääpalan housuihinsa hävittyään vedon keskellä ei mitään tai ylipäätään lähtemään 40 ventovieraan kanssa keskelle ei mitään, jotta voisi jatkaa siitä vielä vähän kauemmaksi keskelle ei-vittu-edes-sitäkään, vain koska siellä potkitaan Yabulania kuoppaisella nurmikolla paperitehtaan varjossa?
***
On tavallinen miljoona luksia valoisa tammikuun torstai. Aurinko on viimeksi näkynyt syyskuussa ja ne tänään ostetut uudet lenkkarit uppoavat harmaanruskeaan sohjoon kuin FC Lahden kannattajan haaveet paremmasta huomisesta. Katua ylittäessäni vittumainen bussikuski roiskii loskat reisilleni raivokkaammin kuin Peter North ja hampaita vihlova vitutus penetroi päätäni ankarammin kuin nuori Rocco ”Yläpora” Siffredi. Kusisen päivän ainoa pelastus olisi nähdä rakastamani joukkueen pieksevän paskat ulos jostain vitun jypkalpasaipaht:stä, vai mitä niitä nyt onkaan.
- Tää on ihan hirveetä.
- Ihan hyvinhän ne on taistellu.
- Ei niistä kukaan osaa pelata.
- Mut onhan toi Zidlicky ihan pelimies.
- Ei se mitään osaa. Tää on ollu ihan hirvittävää viimeiset 20 vuotta.
- Mut voittihan ne tos mestaruuden…
- Se oli vahinko!
Kuulostaako tutulta? Normipäivä ja tyypillinen dialogi pittoreskissa betonibunkkerissa Nordenskiöldinkadulla, eräässä nimeltä mainitsemattomassa hieman kalliimman hintaryhmän katsomossa. Tätäkö on IFK ja IFK-laisuus? Haukutaan kaikkea, varsinkin omia, ja istutaan kädet puuskassa sanomatta sanaakaan. Ehkä huudetaan väliin ”yrittäkää nyt edes!” Katsotaan paheksuen sitä joka uskaltaa huutaa jotain kannustavaa. Pääasia, että suu on mutrulla ja kädet puuskassa. Ei tää näin voi olla. Pakko tässä on olla jotain muutakin.
***
Kolmetoista vuotta jaksoin istua tuppisuuna hallissa, kunnes kyllästyin. Pysyin useamman vuoden poissa ja vasta pari vuotta sitten löysin tieni takaisin. Restelin riistokommunistien kuuden euron tuoppien jälkeen jaksoi vanhakin mies taas käydä matseissa. Jokin oli muuttunut viime kerrasta. Corn dogit olivat poistuneet kioskien valikoimista (kusetusta). Onneksi nakit maksoivat euron kappale, ettei tarvinnut esittää köyhää.
Mutta tuolla seisomakatsomossa oli tyyppejä, joilla näytti olevan hauskaa. Itse asiassa niillä näytti olevan aivan saatanan hauskaa. Minkä helvetin takia?
Koska noilla oletettavasti mulkuilla (jokainen ihminen on minulle lähtökohtaisesti mulkku, kunnes hän on todistettavasti mulkku) oli noin paljon hauskempaa kuin minulla, päätin väijyä seuraavan pelin heidän seassaan.
Skidisti kuumotti, miten tällainen vanha paska sopii edes samaan katsomoon. Nuo typerät pikkunulikat eivät kuitenkaan pidä ulkopuolisista. Vaikka minä olen sentään 33 vuotta kannattanut Helsingin IFK:ta ja isäni istui Väiskin laidalla katsomassa pelejä!
Asia oli kuitenkin pakko tarkistaa. Ei muuta kuin uudelleen Restelin riistettäväksi ja lauteille laulamaan.
Ensimmäisestä jurrisesta illasta F1:ssä ei jäänyt muistikuvia eikä paluuta takaisin enää ollut. Pääoman vihollisille oli kylvetty pääomaa (toverit ovat selkeästi aatteen miehiä, vieläkin 6,- €/kpl ja tarjoiluastian materiaalina tietenkin aina niin tyylikäs muovi) ja juhlat jatkuivat rehellisen luokkavihollisen eroottissävytteisessä östermalmilaistyylisessä trendikkäässä barokkikahvilassa, Mexin hiostavassa yläkerrassa (3,50 €/tuoppi, hah!).
Matsin lopputuloksella ei ollut väliä. Laulua riitti avauskiekon pudotuksesta pitkälle kolmannen summerinsoiton jälkeen. Päähän sattui kuin pahimmassa tanniinisessa punaviinikrapulassa ja kurkku oli repaleinen kuin hevosen raiskaama västäräkki. Olin päästänyt ilmoille 13 vuoden verran patoutunutta huutoa.
Ja pettymyksekseni se porukkakin oli omituisen mukavan tuntuista muutenkin. Tosin pistin sen humalan piikkiin. Yksi partasuinen kaveri niistä kertoi, että käyvät katsomassa muitakin lajeja kuin kiekkoa. Mitä vain IFK pelaa. Tyhmältähän tuollainen kuulostaa, mutta annetaan nyt tämän kerran anteeksi. Pyysivät mokomat vielä mukaankin.
***
Aloitin varovaiset kokeilut muiden lajien pelottavaan maailmaan jääpallosta. Uskoin niiden Mexissä tapaamieni tyyppien puhuvan paskaa, mutta ajattelin kokeilla nyt kuitenkin edes kerran kun jurripäissäni olin niin luvannut. Ja oikeastaan ihan vaan kohteliaisuudesta, koska tiesin näkeväni heitä vielä Nordiksella enkä keksisi tekosyitä, miksen raahautunut jonnekin helvetin jäiselle Bragulle kyyläämään jotain vitun pilleriä, kun olin kännissä niin mennyt lupaamaan.
Se oli virhe. Iso virhe. Päädyin katsomaan jokaisen kotimatsin Bragulla, paitsi ne sunnuntaipelit, joiden aikana olin liian krapulassa. Tuuletin keuhkojani astmaa uhaten viidentoista asteen pakkasessa ja tajusin, että bandy on aivan helvetin hieno urheilulaji ja Lagerblad ihan vitun hyvä skärbä.
Eivätkä ne tyypitkään valitettavasti osoittautuneet vieläkään mulkuiksi. Päinvastoin. Väittivät olevansa iloisia, kun näkyy uusia naamoja katsomossa. Sanoivat, että kesällä on sitten fudiskauden aikana vielä hauskempaa. No ei vittu varmasti ole mitään suomifudista katsoessa.
***
Sisälläni oli ollut koko elämäni ajan valtava jalkapalloilullinen tyhjiö. Täytin sen kaikella mahdollisella paskalla. Siihen kelpasi vaikka Helsingin Jalkapalloklubi ja sitä ennen jopa Valkeakosken Haka. Pelkään olleeni äitini kautta kaappi-kupsilainen. Ja ei Klubikaan siihen oikeasti kelvannut, mut oishan se nyt vaan ollut ihan vitun junttia kannattaa Hakaa Helsingissä (antakaa tämä minulle anteeksi, tulen kuitenkin aina olemaan sydämeltäni länsivantaalainen).
Ensikosketukseni IFK:n jalkapalloon sain Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelussa Kontulan urheilupuiston hiekalla viime keväänä. Ja jälleen kerran huomasin, etteivät ne tyypit puhuneet taaskaan paskaa.
Outo tunne valtasi minut. Joskus parhaat asiat elämässä odottavat nenän alla vain löytämistään. Ne ovat niin lähellä, ettei niitä tule edes ajatelleeksi ennen kuin niihin kompastuu. Kun 27-vuotiaana heräsin uutena vuotena J&B-pullon juotuani oksentamaan syliini, tajusin juuri menettäneeni ainoan tilaisuuteni lähteä täältä aseet paukkuen rokkarina joka en koskaan ollut. Olin viimeinkin löytänyt jotain parempaa. Minkä helvetin takia en ollut aiemmin tajunnut kannattavani IFK:ta myös jalkapallossa? Tyhmä minä.
***
Kun maanantaiaamuna istun luonnonkauniin Valimon teollisuushelvetin sydämessä lepäävän iloisesti sieniä kasvavan entisen tehdashallin toiseen kerrokseen rakennetussa avokonttorissa Martelan jalavan värisen kusen polttaman työpisteeni ääreen, pahimmassa krapulatärinässä, hikoillen, särjen silmillä jariporttiloiden takaa tuijottamaan HP:n työasemani liian kirkasta näyttöä, tiedän ainakin sen, että eilen oli aivan HEL-VETIN hyvä päivä. Ihan vitun huigee reissu, ihan vitun huigeit jäbii ja ihan vitun huigee reissu luvassa taas viikon päästä.
Joensuu vieraissa, voiko parempaa olla? Voi: Kuusankoski vieraissa.
-Il Fascista di Kaarlenkatu-
PS. Ei faijani muuten oikeasti istunut Väiskillä. Se kävi kattomassa Klubin(!) pelejä jossain. Kai Kannelmäessä. Ja muistaa kertoa joka saatanan kerta yhdestä "iha hirrveessä" lumipyryssä Rauman Lukkoa vastaan pelatusta ottelusta, jossa Klubi teki tokassa erässä neljä maalia ja sitten kenttä aurattiin kolmanteen erään ja Lukko teki seitsemän. Mutta se oli Hexin kanssa samalla luokalla, joten ei se täysin paha mies voi olla.
Kingit pyrkii jatkossa kertomaan ottelu- ja muista tapahtumistaan aikaisempaa tehokkaammin. Erilaisia kolumneja, otteluraportteja ym. kirjoituksia ilmestyy näille sivuille mahdollisuuksien mukaan. Onko sinulla juttuidea? Lähetä ideasi tai valmis kirjoitus Kingien sähköpostiin.
|