ETUSIVU
   STADIN KINGIT
       › Historia
       › Valmistajat
       › Kingit Medioissa
       › M.O.H.
   UUTISET
   KESKUSTELU
   VIDEOT
   OTTELUT
   GALLERIA
   VIERASKIRJA
   LINKIT
   ARKISTO

ETUSIVU > STADIN KINGIT > M.O.H.
 
 
 
JÄRJETÖNTÄ KINGEILYÄ
 
”Mitä järkeä huutaa äänensä käheäksi viikoittain jossain kolmosdivarin fudispelissä?” Ei mitään, ei mitään järkeä! Mutta miksi pitäisikään olla? Vastapalloon lähteekin vaatimus niiden asioiden peliinlaittamisesta, joissa todella on ”järkeä”. Näyttäkää nyt äkkiä se universaali ja hierarkkinen asteikko, johon on koottu (arkisen) elämän teot ja tapahtumat sen mukaiseen järjestykseen kuinka paljon niissä on absoluuttista, kvantifioitavissa olevaa ”järkeä”.

En koskaan edes yritä perustella kannattajuuttani ihmiselle, joka tiedustelee siinä piilevän järjen määrää. Ohipuhunnan mahdollisuuden taakse on toki aina helppo kätkeytyä, mutta järki ja tunteet pelaavat kyllä keskenään niin vahvasti eri peliä, että yhteisiä sääntöjä ja koordinaatteja lienee useimmiten turha yrittää kaivaa esiin. En minäkään vaivaudu vaatimaan järkiselityksiä esimerkiksi larppaukselle tai vaikkapa lintujen bongaamiselle. Suhtaudun siis kannattajana olemiseen lähtökohtaisesti tunteella, en järjellä, ja ymmärrän näin ollen olla tivaamatta järkeä asioihin, joissa se on lähtökohtaisesti väärässä paikassa.

Toki voin järkeillä myös tunteen ympärillä. Voin järjestää esimerkiksi tilaa tunteelle. Tai voin buukata parhaani mukaan kalenteriini vapaata tiedossa oleviksi ottelupäiviksi. Voin jopa järkeillä kiireiden ja jokapäiväisyyksien kasaaman stressin vaativan tapahtumaa, jossa annan itselleni luvan heittää järjen nurkkaan ja tunteilla täysillä. Niin, ja tietysti voin järkeillä mahdollisimman hienoja – jopa mahdollisimman tehokkaita – tapoja tunteen kanavoimiseksi ulos ja eteenpäin: kehittää ”tsänttejä” ja organisoida kannustusta tai maalata kangasta ja heiluttaa lippua. Mutta loppujen lopuksi olennaista on se, että se on aina järki mikä väistää kun päästään itse asiaan.

Tunne on vakava asia. Suomalaisessa kulttuurittomassa ”katsomokulttuurissa” vallitsee kuitenkin tälle pohjoiselle kansalle ominainen dualismi: Järjen voi siirtää syrjään vain parodioimalla sitä. Lätkäkisoihin tai Hungaroringille suuntaavat duuniporukat edustavat juuri tälle dualismille perustuvaa ekstremististä karnevalismia, jossa kaikki – ulkoasusta humalatilaan – viestittävät touhun lähtökohtaisesta järjettömyydestä. Mutta voidaanko näissä esimerkeissä puhua kuitenkaan tunteesta; ympärivuotisista, jokapäiväisistä siteistä kannatuksen kohteeseen ja muihin samalla intensiteetillä asiaan osallistuviin?

Tunteen ei tarvitse olla lähtökohtaisesti järjen parodiaa – järjettömyyttä. Tunne voi olla myös itse itsensä määrittäjä. Sen kanavointitavat eivät siis ole välttämättä sama asia kuin itse tunne. Näin ollen tunne ei tyhjene karnevalismiin, muttei toisaalta komeisiin kannatuslauluihin tai vielä komeampiin pukineisiin. Näihin liittyy erinäisiä (ala)kulttuurin historiasta ja eronteontavoista kumpuavia piirteitä, jotka itsessään eivät ole sama asia kuin tunne, vaikkakin voivat osaltaan olla siitä kertomassa.

Tunne on siis jotain muuta: fiilis, mielentila, jota jokainen kanavoi tavallaan. Itse haluan olla mukana myös välittämässä omaa tunnettani eteenpäin – ja havaita tätä kautta, että moni muu tuntee kanssani samoin. Seura on lähtökohtainen tunteen kohde, mutta toisaalta kohde on myös samoin tuntevien yhteisö. Kannattaja menee sekaisin siitä, että oman seuran joukkue tekee maalin – mutta myös siitä, että hän huomaa molemmilla puolillaan yhtä – järjettömästi – sekaisin meneviä ihmisiä. Monesti sanotaankin, että kannattajat ovat seuran olennaisin osa: seuraa kohtaan omaavaa tunnetta ulkoisesti ilmaiseva ryhmä, jota ruokkii seuran lisäksi myös samalle asialle omistautuneiden yhteisö. Tunne jalostuu jatkuvasti seuran joukkueiden edesottamuksia seuraamalla – niin kenttätapahtumien kuin kannattajayhteisön yhteisten kokemustenkin kautta. Vaikka seuran järkiosasto pystyy esimerkiksi maksimoimaan ”järkiperäisesti” utiliteettiaan tarttumalla rahakkaampaan tarjoukseen, tunneosasto ei tähän pysty – tunne ei ole koskaan laskennalistettavissa eikä näin ollen myöskään myytävänä.

Tällainen kalkyloimattomissa oleva ja monin eri tavoin ulkoisen ilmauksensa saava tunne on vaarallista: se edustaa lähtökohtaisesti sitä mitä länsimainen yhteiskunta on halunnut useamman sadan vuoden ajan kitkeä keskuudestaan. Tunne onkin näyttäytynyt jo pitkään järjenvastaisena ”toisena”. Emotionaalisuuden nähdään edustavan arkaaista luontoa, eläimellisyyttä, joka luonnehtii enemmän barbariaa kuin sivilisaatiota. Ei siis ihme, että kannattajat ovat täälläkin – järjettömän – tehokkaassa valvonnassa. Samalla heihin kohdistetaan helposti leimoja, jotka siirtävät nuo tunteella toisinaan elävät pois normaalin piiristä. He eivät ole ”meitä” vaan ”muita”: jo lähtökohtaisesti rikollisia, päihdeongelmaisia ja syrjäytyneitä, joilta puuttuu ”normaali” elämänsisältö; ”normaalia” elämää ottelutapahtumien ulkopuolella elävä ja peleissä tunteelle vallan antava yksilö ei sovi millään kuvioon. Ja sitten ihmetellään, että miten on mahdollista, että kannattajat alkavat lopulta nähdä itse itseään vastakulttuurina ja kannattajaporukoihin hakeutuu näiden huolettomasti heiteltyjen leimojen uhriksi jo aikaisemmin joutuneita. Tämä totaalinen ymmärtämättömyys juuri ruokkii tuota vastakulttuuria.

Nyky-yhteiskunnan yksilöllistyneet, perinteisistä velvoitteista vapaat yksilöt tulevat jatkossa muodostamaan yhä enemmän vapaaehtoisia yhteisöjä, jotka strukturoivat heidän elämäänsä aikaisempien ”kylän”, ”luokan” tai ”uskonnon” sijaan. Lisäksi yhteiskunnassa vallitseva ylenpalttinen järjen ylistys ja tunteen kitkentä kääntyy väistämättä itseään vastaan; jos järkeilet keskimäärin yli kuusi ja puoli päivää viikossa, niin saatat kaivata sitä muutamaa tuntia, jolloin antaa tilaa myös tunteelle.

Tällä hetkellä olemme Stadin Kingien kanssa mukana ensimmäisessä, vahvassa mielessä, kannattajakulttuurisukupolvessa Suomessa. Olemme osa sitä maanlaajuista pioneerien joukkoa, joka toimii tienraivaajana tuleville, samoihin seuroihin sitoutuville ja tunteella otteluissa eläville sukupolville. Jos haluat mukaan tähän hienoon liikkeeseen ja seurasi on Helsingin ylpeyttä jo toista sataa vuotta edustanut IFK, niin mukaan mahtuu vielä.


A.C.


 


© STADIN KINGIT 2007, All Rights Reserved