Seikkailu määritellään mielenkiintoiseksi tai jännittäväksi matkaksi. Seikkailuissa tapahtuu yleensä jotakin epätavallista ja jännittävää – joskus jopa jotain vaarallista. Seikkailuissa päähenkilö seikkailee sellaisissa paikoissa, jotka poikkeavat tämän tavallisesta elinympäristöstään. Tässä mitättömässä tekstissä haluan muistella omaa matkaani HIFK:n punaisessa – ja valkoisessa – paidassa. Olkoot tämä sitten se seikkailukertomus, vaikka voisi joku tätä kirjoitusta myös muistelmiksikin kutsua.

  Oma seikkailuni HIFK:n paidassa alkoi vajaat kymmenen vuotta sitten, kun saavuin lievähkösti ylipainoisena uuden päävalmentajan, Honsun, vetämiin treeneihin joulukuussa 2009. Kummisetäni oli valmentanut aikoinaan Honsua Kontussa, ja hän kertoikin Honsun saaneen syötön omille ainoastaan aloituspotkussa. Hyvä, että Honsu tajusi siirtyä valmentajaksi. Harjoittelin siis joukkueen mukana pari kertaa, kunnes käsky kävi harjoitusotteluun, Pallohonkaa, vastaan. Peli ei kummoisesti sujunut, sillä tein vain kaksi maalia. Maalit olivat varmaankin upeita kaukolaukauksia puolesta kentästä, mutta en ole tästä enää täysin varma. Ottelun jälkeen paukuttelin henkseleitäni Kontulan paikallisessa, koska olin varma, että saisin heti seuraavana päivänä sopimuksen. Seuraavana päivänä se soitto tulikin. En voinut kuitenkaan uskoa korviani, kun kuulin Honsun haluavan minulta vielä lisänäyttöjä tammikuun ja helmikuun ajan. Purin hampaita yhteen ja suostuin tulevani parin kuukauden mittaiselle testijaksolle.

Tammikuun ensimmäisissä treeneissä, legendaarisessa Talin hallissa, en saanut vielä seuran kamoja. Päälläni oli abiristelyltä ostamani Ruotsin jalkapallomaajoukkueen pelipaita ja muistan elävästi Henri Määtän sanat: ”Et kai sä v**** tolla harjoittele.” Jos en pelitaidoillani erotu joukosta, niin olkoot se sitten vaatetus, joka erottaa minut muista – ajattelin tuolloin. Treenit ja harjoitusottelut lähtivät pyörimään ja tammikuu vaihtui helmikuuksi ja helmikuu maaliskuuksi. Päätös jatkamisestani piti tehdä PK-35 -ottelun jälkeen. Pääsin vaihdosta kentälle noin puoli tuntia ennen ottelun loppumista. Kun tuomari viimeisen kerran puhalsi pilliinsä, oli tulostaululla tyrmäyslukemat 6-0 – PK:lle. Tämän ottelun jälkeen olin aivan varma, etten saisi enää jatkaa HIFK:ssa. Seuraavana päivänä Honsu soitti jälleen. Leikin kuitenkin vaikeasti tavoiteltavaa, enkä vastannut puhelimeen. Pian soiton jälkeen sain kuitenkin teksiviestin, jossa luki lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Haluan tehdä sopimuksen kanssasi.” Nöyränä poikana soitin Honsulle, ja puhelun aikana ”paiskasimme kättä” sopimuksen merkiksi.

Vuoden 2010 harjoituskausi sujui kerrassaan mahtavasti. Lukuisten harjoitus- ja Suomen Cup -otteluiden jälkeen olimme voittaneet vain kivikovat PK:n ja Viikinkien A-juniorijoukkueet sekä kolmosessa pelanneet MPS Atleticon ja Kontun. Varsinkin ottelu Kontua vastaan legendaarisella Kontulan hiekalla on jäänyt ikuisesti mieleeni, sillä se oli ensimmäinen virallinen ottelu tähtirinnoissa. Tästä ottelusta alkoi myös minun ja Sami ”Makkara” Okkosen monta vuotta kestänyt tutkaparius. Kymmenen vuoden aikana en ole kuullut mitään huutoa niin paljon kuin Samin ”Laita se saatanan käytäväpallo edes joskus ajoissa ja omille (lue:Samille)!” Iloinen huudahdus kuvastaa parhaiten tehokkuuttamme, sillä viiden kauden aikana en tainnut syöttää Samille kertaakaan. Silti halusin ehdottomasti HIFK:n ainoan ja oikean numero kympin joukkueeseeni. Kiitos, Sami,  myös siitä, että sain nukkua monta kertaa Porvoonkadun kartanossasi. Ehkäpä se tutkaparius oli sittenkin tehokkainta pelikenttien ulkopuolella.

Kausi 2010 meni loppujen lopuksi aivan loistavasti, sillä voittoja alkoi tulemaan voittojen perään. Kesä ja varsinkin syksy meni sen verran hyvin, että saimme paikan nousukarsinnoissa – ja kaikkihan meistä tietää miten niissä loppupeleissä kävi. Muita maintisemisen arvoisia tapahtumia oli tietenkin ensimmäinen virallinen maalini, joka näki päivänvalonsa Varkaudessa, kun pelasimme paikallista Warkaus JK:ta vastaan. Maali pääsisi todennäköisesti tänä päivänäkin kaikkiin maalikoostevideoihin, sillä legendan mukaan maaliverkot heiluvat Varkaudessa vieläkin. Oli se sen verran hieno nyytti.

Tähtirinnoissa on vuosien saatossa pelannut lukuisia kovia pelimiehiä, mutta kieli poskella voin väittää, että olen vaikuttanut tämän upean seuran historiaan kaikista eniten. Perustan väittämykseni, Tampereen Ilvestä, vastaan pelatun ensimmäisen nousukarsinnan loppuhetkiin. Lisäaika oli jo menossa ja tulostaululla olivat lukemat 1-1. Ansaitsin omalla nokkeluudellani vapaapotkun vasemmasta laidasta, noin 35 metriä Ilveksen maalista. Olin menossa antamaan vapaapotkua, kunnes maa alkoi kirjaimellisesti tärisemään. En ollut ikinä kuullut niin kovaa huutoa – ja voin olla varma, etten kuule sellaista jatkossakaan. ”Hei, ei Masaa!” -huudot kuuluivat sen verran, että jouduin antamaan vaparivastuun Innulle. Hyvä, että annoin, sillä Innu laittoi täydellisen leivoksen, johon Tampereen oma poika, Petri ”Faija” Heinänen, pääsi päineen väliin. Voisin jopa sanoa, että Innu pääsi yhden keskityksen ansiosta  tähtisikermääni, ouuu! Oikeasti olen Innulle paljon velkaa, sillä hänen ansiostaan hain Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutukseen ja pääsin sisään. Toisaalta, joku nokkela voisi sanoa Innun pilanneen elämäni. Kaiken kaikkiaan, olet, Innu, jäätävän upea mies!

Kauden 2010 joukkueesta on pakko mainita vielä Riku ”Roki” Pyhälä. Jo tammikuussa ihmettelin, kuka on tämä etanan nopeudella liikkuva herrasmies. Rokilla ei ollut ikinä kiire pallon kanssa, eikä hänestä päässyt kukaan ohi – niin oikea-aikaista hänen pelaamisensa oli. Pelkästään nämä ominaisuudet riittivät läpäisemään tuhansien pelaajien tutkan, joten olit, Roki, helppo valinta joukkueeseeni.

Kausi 2011 alkoi hieman erilaisemmissa merkeissä. Olimme siis nousseet divariin, ja saimme joukkueeseen monia uusia pelimiehiä. Kausi oli itselleni siinä mielessä välikausi, koska astuin tammikuussa armeijan harmaisiin. Sotamies-Hänninen viihtyi Santahaminan varuskunnan sotilaskodissa sen verran hyvin, että divaripelit jäivät kyseisellä kaudella vain kolmeen. Voin kirkkain silmin väittää, että söin tuona kautena enemmän sotkumunkkeja kuin sain peliminuutteja. Kausi oli silti merkityksellinen, sillä sain kunnian tutustua Halmen veljeksiin, Mikkoon ja Jukkaan. Halmen veljekset ovat olleet siinä mielessä uniikkeja tapauksia, että toista olen katsonut aina ylös- ja toista alaspäin. Mikko oli sekä siviilissä että pelaajana itse rauhallisuus. Hänellä ei ollut ikinä kiire pallon kanssa, ja syötöt löysivät yleensä omille todella hyvällä prosentilla. Välillä kuitenkin tuntui, että kitara pysyi kädessä paremmin kuin jalkapallo jaloissa.

 Brakun Gattuso on taas noussut eläväksi legendaksi HIFK-paidassa, sillä hänen taitonsa ja taistelutahtonsa tekivät vaikutuksen itseeni jo kaudella 2011. Jugi oli sen verran myyttisessä asemassa jo tuolloin, että kauden suurimpana saavutuksena pidin sitä, kun hän lähetti minulle viestin Facebookissa. Olen aina ihastellut Jugin unenlahjoja, sillä hän pystyisi todennäkisesti nukkumaan vaikka Tuomiokirkon portailla, kesken vilkkaimman turistikierroksen.  Pakko myöskin mainita, että olen Jugissa näinä kaikkina vuosina ihaillut sitä älytöntä kestävyyttä, joka ei ole ilmennyt pelkästään pelikentillä. ”Mitäs sil on väliä!”, kunhan peli kulkee.

Kymmenen vuoden aikana olen ollut loukkaantuneena – siis fyysisesti – vain pariin otteeseen. Iso rooli tässä teräsmiehiydessä on ollut hierojatohtori Masi Salmella. Oikeasti Masi on ollut loistava fysioterapeutti. Hänen juttujensa huono taso on tarkoittanut sitä, ettei hänen hoitopöydälleen yksinkertaisesti halunnut joutua. Masi on myös aina ollut monitoimimies: onpa hän toiminut ihan oikeana valokuvamallina ja keksinyt oikealla etusormella tehtävän aivotärähdystestin. Kiitos, Masi, että olen päässyt huristelemaan taksilla kanssasi Kölnin yöelämässä! Olit ehdottomasti viimeisiä valintoja joukkueeseeni.

Kauden 2011 joukkueesta on pakko antaa erityismaininta maailmankaikkeuden mystisimmälle miehelle, Timo ”Prii” Prihalle. En voinut uskoa silmiäni ja korviani, kun kuulin Timon soittavan Ihmemies MacGyverin tunnusbiisia tallinalaisen hotellin aulabaarissa. Varvastossusi tekivät minuun suuren vaikutuksen, sillä sellasilla tossuilla ei yksinkertaisesti voinut juosta. Timon jäätävästä kondiksesta liikkuu tänä päivänäkin lukuisia erilaisia tarinoita. Muistan erään harjoitusottelun kolmen päivän korkeanpaikanleirin (lue:Ruisrockin) jälkeen, kun Timo meinasi tehdä pelkästään ensimmäisen puoliajan aikana kolme puskumaalia. Ja Timohan oli lopettanut oman huippupelaajauransa jo paljon aikaisemmin. Hän halusi vain tulla pelaamaan ja kuluttamaan ylimääräiset nesteet pois kehosta. Tervetuloa tähtisikermääni, Timo!

Kaudella 2012 puhalsivat uudet tuulet. Honsu vaihtoi edelliskauden päätteksi Gnistaniin, ja saimme uuden päävalmentajan. Ei siitä sen enempää, sillä kausi päätty pettymykseen eli putoamiseen. Syksyllä aloitin lastentarhaopettajaopinnot Helsingin yliopistossa ja muutin ensimmäistä kertaa pois vanhempieni helmoista. Sain uusiksi kämppäkavereiksi Eero ”Eki” Peltosen ja Joni ”Korkki” Korhosen. Kuten kaikki tiedämme, nämä fantastiset herrasmiehet pelasivat myöhemmin myös HIFK:n paidassa.

Ekiä  voisin kuvailla täydelliseksi seuramieheksi. Hänen tilannekomiikkansa on aina tehnyt minuun todella suuren vaikutuksen. Hänellä on ollut korvaamattoman suuri rooli päätösreissujen rahoittamisessa, sillä muistan, kun kaudella 2015 myimme Jugin mittaamattoman arvokkaat partakarvat Huuto.netissä. Ideahan lähti tietenkin Ekiltä. Pääsin nauttimaan Ekin jäätävistä läpisyötöistä ensimmäisen kerran kaudella 2014, sillä tuolla kaudella tein vasemman pakin paikalta vaatimattomat kuusi maalia. Ekihän jaksaa useasti mainita Jazz-ottelun ja 3-2 -voittomaalin.

Korkin kanssa löysimme nopeasti yhteisen sävelen – tosin kotimme keittiössä. Riisinkeittotaitoni teki Korkkiin niin suuren vaikutuksen, että pääsen varmasti riisinkeittäjäksi hänen seuraaviin juhliinsa. Pelikentillä kemiat kohtasivat ensimmäisellä Veikkausliigakaudella, vuonna 2015. Pelasimme yleensä samaa laitaa, joten Korkin v-mäinen ilme on vieläkin tuoreessa muistikalvossa kun joskus harvoin satuin harhasyötön tai huonon ratkaisun tekemään. Eki ja Korkki, olette aivan uskomattoman hienoja miehiä, joten tekin olitte viimeisä valintoja tiimiini.

Kaudeksi 2013 saimme Honsun takaisin harharetkeltään. Olimme tippuneet kakkoseen, joten ainoa tavoite oli nousta takaisin. Pelaajistoomme saimme muutamia mainitsemisen arvoisia pelimiehiä, joista ison kunniamaininnan ansaitsee ainoa ja oikea ”Captain, Leader, Legend (=Flop) ” eli Esa ”Eski” Terävä. Olin nähnyt Eskin aikaisemmin ainoastaan pari kertaa, ja olin kuullut huhupuheita täydellisestä ihmisestä. Ihmettelinkin aluksi, miten noin komea äijä voi vaikuttaa niin fiksulta. Kaiken lisäksi tästä fikusta, komeasta ja karismaattisesta ihmisestä kasvoi myöhemmin HIFK:n lähihistorian merkittävin kapteeni. Eski on niin hyväsydäminen ihminen, että hän on tehnyt luultavasti eniten omia maaleja HIFK:n paidassa. Olemmekin leikkineet ajatuksella, että Eski syö omalla ajallaan paljon Fazerin Omareita. Kaiken kaikkiaan on ollut etuoikeutettua päästä näkemään, Eski, sinun, treenaamistasi ja omistautuneisuuttasi todella läheltä. Olet hitonmoinen mies!

Kausi 2013 lähti hieman nihkeästi käyntiin, sillä viiden ottelun jälkeen olimme voittaneet vain yhden ottelun. Pikku hiljaa otteet lähtivät kuitenkin kohentumaan, sillä seuraavaan 21 otteluun emme hävinneet otteluakaan. Iso rooli menestystarinassamme oli joukkueen uudella tähtivahvistuksella, Ville Taulolla. Lääkärit olivat ilmoittaneet, ettei Villen polvilla saanut enää pelata, mutta ei se häntä mitenkään estänyt. Villestä kasvoi muutaman HIFK-kauden aikana korvaamaton vahvistus, sillä ilman häntä emme olisi päässeet Supercellin tiloille saunomaan. Harva on myöskään ollut asuntokaupoilla itse Kuninkaan, Jari Litmasen, kanssa. Taulon vartaloharhautus oli sen verran täydellinen, että meinasipa hän kerran lopettaa erään, nykyisn klubia edustavan pelaajan peliuran, kun ei Taulo-soolon jälkeen osannut suunnistaa Telialta pois. Ville, upeaa, kun sain kunnian pelata kanssasi. Toivottavasti olet pelikykyinen juhlaottelussani!

Saavutimme tavoitteen eli nousimme kaudeksi 2014 takaisin divariin. Kaudesta 2014 muodostukin ehkä koko futisurani kohokohta. Ajoimme koko kauden KTP:ta takaa. Piste-ero taisi olla pahimmillaan 12 pistettä kotkalaisten hyväksi. Tiesin kuitenkin koko ajan, että tässä joukkueessa on jotain spesiaalia. Harjoittelimme totta kai yhtä kovaa kuin aikaisemmin, mutta se yhteenkuuluvuuden tunne oli jotain ainutlaatuista. Ehkäpä uusilla pelaajilla, kuten Pauli ”Draama” Kuusijärvellä,  Tuomas ”Mude” Mustosella ja Jukka ”Sini” Sinisalolla, oli iso rooli joukkuehengen ainutlaatuisuuden muodostumisessa. Päällimmäisenä meillä kaikilla on mielissä päivämäärä 4.10.2014, mutta väitän, että ilman Paulin pelipäivän pastoja Herttoniemen kommuunissamme emme olisi nousseet. Paulilla oli ihmeellinen kyky saada pohkeensa kramppiin, vaikka hän juoksi paikallaan. Tämä ihme tapahtui heinäkuun Jippo-ottelussa, jossa Pauli otettiin vaihtoon 57. minuutin kohdalla. Toppari ja krampanneet pohkeet – kaikkea sitä näkeekin. Paulilla oli myös taidokas kyky saada draamaa aikaan. Loppuvuosina fysiot eivät enää reagoineet mitenkään, vaikka Pauli kovalla äänellään hoitoa pyysikin. 150 magneettikuvan jälkeen Pauli sai 150 kertaa ilmoituksen: ”Sinulla ei ole yhtään mitään.” Pauli, olet, silti loistava ja äärimmäisen hieno mies!

Mudesta taas ajattelin aluksi, onko hän ennemmin kuitenkin pituushyppääjä. Kahden metrin syötöt viuhuivat kolme metriä ohi ja suu vain räksytti räksyttämistään. Olin kuullut Muden olevan niin kova äijä Gnistanissa, että hän sai syödä pelipäivänä burgereita. Oli ne sitten burgerien tai pituushyppypohkeiden ansiota, mutta toista noin hyvää prässääjää en ole samassa joukkueessani nähnyt ikinä. Muden ego on aina ollut sen verran iso, ettei hän ole viitsinyt nukkua samassa hostellissa päätösreissuillamme. Kerran sain kunnian nukkua yhden yön samassa hostellihuoneessa, mutta liekö oma seura ahdistanut häntä niin paljon, kun Mude ostikin seuraavaksi yöksi huoneen hotellista. Testmonial-ottelussani, saat, Mude, vetää kaikki rangaistuspotkut. #lupaan!

Sinin ansiosta ehdin harjoituksiin aina ajoissa, sillä pääsin hänen kyydillään paikkaan kuin paikkaan. Hänen voimistelutaustansa teki minuun suuren vaikutuksen jo heti ensimmäisistä treeneistä lähtien. En ole niin elastista ja liikkuvaa ihmistä nähnyt eläissäni, muuta kuin omasta peilistäni. Sinillä oli vuosien liigakokemus, mutta se ei hänessä näkynyt ollenkaan. Tarkoitan siis sitä, että hän oli heti ensimmäisestä päivästä lähtien yksi meistä. Ei tippaakaan ylimielisyyttä meitä divarijyriä kohtaan. Tai sitten vain osasit, Sini, peittää sen todella taitavasti. On kunnia vetää alkulämpöjä kanssasi vielä kerran!

Kaudesta 2015 muodostui myös ikimuistoinen. Pelasimme ensimmäistä kautta Veikkausliigassa. Pääsimme kokemaan uusia paikkoja mm. Pietarsaaren ja Maarianhaminan muodossa. Stadin Derbyt näkivät päivänvalon uusien joukkuekaverien lisäksi. Jo legendaksi muodostunut Uno-rinki sai jäsenekseen uuden jäsenen, Saku-Pekka Erikssonin. Kavereiden kesken Poni-Pekka oli siitä outo maalivahti, että hänen suustaan kuuli joskus jopa fiksuja lauseita. Poni-Pekan kanssa olemme mitelleet lukuisia kertoja HIFK:n rap-iltamissa Jugin ja Mikon mökillä, joten voisi sanoa, että hänen roustaaminsesna on minulle tuttua puuhaa. Poni-Pekka on myös siitä erityislaatuinen maalivahti, että pallojen koppaamisen lisäksi, hänellä on ollut vaikeuksia saada kiinni omia silmiään. Pallokin pysyy parhaiten hallussa, kunhan se pysyy vain hänen pelikassissaan. Kuitenkin ihanaa, kun saavut Ruotsista juhlaotteluuni. Toivottavasti, saat silloin jotain kiinni!

Meinasin tukehtua, kun näin tammikuun harjoituksissa Jani ”Bäri” Bäckmanin. Tästä mulkerosta oli liikkunut lukuisia tarinoita, joten oli ”kiva” päästä ottamaan selvää, mikäs tämä Bäri oli oikein miehiään. Bäri tunnetaan tinkaajien kuninkaana, sillä eräällä päätösreissulla hän tinkasi 60 euron arvoisen taksin 80 euron hintaiseksi. Samaisella päätösreissulla olimme Bärin kanssa kahdestaan suunnistamassa erääseen ruokaravintolaan, jossa koko muu joukkue jo meitä odotti. Mude kertoi paikan olevan erään kirkon lähellä, joten kun näimme ensimmäisen kirkon, ajattelimme heti, että tuo on oltava se paikka, missä muu joukkue on jo aloittanut syömisen. Sovimme Bärin kanssa lähtevämme kiertämään kirkkoa, joten lähdimme eri suuntiin. Muutamaa minuuttia myöhemmin kohtasimme uudestaan Bärin kanssa, ja hölmistyneenä totesimme, että tämä on väärä paikka. Myöhemmin kävi ilmi, että ruokaravintola olikin vain viiden kilometrin päässä. Bäri on siitä erityislaatuinen kaveri, sillä hän ei puhu oikeastaan mitää kieltä. Bäri-kieli on niin sekavaa, ettei hän taida itsekään ymmärtää sitä. Kaiken kaikkiaan, olet, Bäri, aivan jäätävä äijä! Jos kaikilla olisi sinun voitontahtosi, niin maailma olisi paljon huonompi paikka asua ja elää..

Kaudelle 2015 saimme jengiimme hymyilevän hammaslääkärin, Tommi ”Hanhi” Vesalan. Olin lukenut Hanhesta aikaisemmin vain 7-päivää lehdestä, jossa hän tykkäsi esitellä valkoisia hampaitaan. Hanhi oli siitä erikoinen pelaaja:  hän tykkäsi istua mielummin VIP-aitiossa kuin pelata jalkapalloa. Yksi maailman isoimmista arvoituksista häiritsee minua vieläkin yhä päivittäin, sillä en ole vieläkään keksinyt, oliko Hanhi oikea- vai vasenjalkainen. Skele Aho toisaalta tyhjensi pajatson täydellisesti sanomalla: ”Hanhella ei ole kumpaakan jalkaa.” Pakko kuitenkin todeta, että, olet, Hanhi, käsittämätön mies – varsinkin silloin kun pääsen kruisailemaan upealla veneelläsi.

Ensimmäiseltä Veikkausliigakaudelta löytyy myös muita mainitsemisen arvoisia pelimiehiä. Pekka ”Pexi” Sihvola, Otto-Pekka ”OP” Jurvainen, Tuomas ”Skele” Aho ja Petteri ”Juti” Jutila saapuivat edellä mainittujen pelimannien lisäksi heikentämään joukkuettamme. Diplomi-insinööriksi ja kauppatieteiden maisteriksi valmistunut Pexi oli paukutellut merkityksettömiä 3-0 -maaleja pääasiassa MYPAssa. Peksi oli siitä rautainen äijä, että hän pystyi juoksemaan yoyo-testin nauhan loppuun vaikka takaperin. Ongelmat alkoivat vasta silloin, kun hänelle annettiin pallo jalkaan. Muutamien tärkeiden ja ei-niin-tärkeiden maalien jälkeen Pexistä kasvoi kuitenkin oikein mallikas ifklainen, joten on kunnia saada, sinut, Pexi, mukaan remmiin!

OP:lla oli keskityksen jalo taito. Hän osasi antaa kuninkaallisella vasemmalla jalallaan ihan hyviä keskityksiä. OP:n juoksunopeudesta liikkuu uskomattomia tarinoita, sillä viime kaudella hän hävisi 50 metrin juoksukilpailun eräälle nimeltä mainitsemattomalle pelaajalle, vaikka tämä pelaaja juoksi koko matkan takaperin. OP:n Tervetuliassaunaillassa pidetty Al Capone -esitys oli sen verran tasokas, että puolet joukkuelaisista joutui oksentamaan kesken esityksen. Pakko kuitenkin mainita, että, olet, OP, ehdottomasti top 50 -äijiä elämässäni.

Skele oli saapuessaan jonkinlainen MYPA-legenda. Hänellä oli uskomaton taito tehdä kanssapelaajistaan huonompia. Oikeasti en keksi tästä metsien miehestä mitään pahaa sanottavaa, sillä  häneltä opin kuitenkin ehkä koko futisurani tärkeimmän asian: futiksessa saa varastaa. Skelen oikea-aikaisuus oli jotakin käsittämätöntä. Hän todella osasi olla baaritiskillä oikeaan aikaan – eli silloin kun edessä ei ollut jonoa laisinkaan. Olet, Skele, täydellisistä miehistä täydellisin!

Jutin saimme siis joukkueenjohtajaksi ensimmäisellä Veikkausliigakaudella. Jos hänen sukunimikaimansa tykkä(ä)si grillaamisesta, niin meidän Juti osasi taikoa kanapastan hampurilaisateriaksi. Tätä ihmettä pääsimme todistamaan monta kertaa, erityiseti Maarianhaminan vierasreissuilla. Jos tarvitsi jotain, niin Juti hoiti asian kuin asian. Pakko sanoa, että odotan vieläkin niitä heinäkuussa 2015 tilaamiani jalkapallokenkiä. Harva meistä on kokenut sarjanousuja jokaiselta Suomen jalkapallotasolta, mutta Jutipa on. Kiitos, kun saan, Juti, sinut, ainakin vielä kerran jojoksi!

Vuosi 2016 alkoi nihkeissä merkeissä. Meistä ei ollut vieläkään tehty ammattilaisia, joten ammattimainen harjoittelu ja klo 13:00 oli aika vaikea yhtälö. Emme voineet treenata niin hyvin kuin olisimme halunneet. Meriselityksiä, sanoisi joku, mutta kyllä se vaan vaikutti todella paljon, jos treeneissä oli vain kahdeksan pelaajaa. Harjoittele siinä sitten esimerkiksi pelinavaamista tai prässipelaamista. Kaudesta muodostuikin todella raskas. En ollut aikaisemmin kokenut kesken kauden annettavia valmentajapotkuja, mutta heinä-elokuun vaihteessa tämä valitettava tapaus kuitenkin tapahtui, kun Honsu sai kirjaimellisesti kengän kuvan ahteriinsa. Muistan vieläkin sen hetken, kun saimme pelaajiston kanssa tietää tästä uutisesta. En ole niin hiljaista koppia nähnyt ikinä. Kokoonnuimme isolla porukalla illalla suremaan tätä tragediaa Eskin kämpille.  Ja voin sanoa, että tuntui aivan kauhealta nähdä itkeviä äijiä samalla ulkoterassilla.  Noh, onneksi Honsulla on mennyt ihan mukavasti noiden potkujen jälkeen.

Kaudelle 2016 saimme uusia tuulia taustatiimiimme, kun ikuinen kakkosfysio, Ville Rapeli, saapui fyssariksi. Ihmettelimme, että mikäs mies tämä Ville oikein on, nimittäin hän laittoi meidät tekemään jotain sampereen aktivaatioita ennen treeniemme alkua. Villellä oli myös HIFK-historiaa, olihan hän pelannut maalivahtina menneinä vuosina. Näin jälkikäteen on helppo ajatella, miksi HIFK oli silloin alasarjojen syövereissä, kun Ville toimi maalivahtina. 1 + 1 ei todellakaan tarvi kummoisia laskutoimituksia tätä päätelmää tehdessä. Ihanaa kuitenkin saada, sinut, Ville, otteluuni mukaan! Jätä kuitenkin ne maalivahdinhanskat kotiin.

Honsun potkujen jälkeen saimme uuden vahvistuksen tolppien väliin. Tomi ”Psyko” Maanoja saapui tiimiimme Lahdesta, jossa hän ei saanut rantapalloakaan kiinni. Psykon hulluudesta liikkui uskomattomia tarinoita, sillä eihän kenenkään lempinimi voi olla Psyko. Pelikenttien ulkopuolella tämä nalleherra oli kuitenkin todella lempeä: hän ei halunnut satuttaa hyttystäkään. Maalivahtina Psyko oli tyypillinen, noh, maalivahti. Ei hänen kanssaan voinut pitempiä keskusteluja harrastaa. V**** sä, olet, Psyko, kuitenkin hyvä ihminen!

Jos kausi 2016 oli vaikea, niin kausi 2017 oli lievästi sanottuna katastrofi. Kauden loputtua tipuimme kolmen Veikkausliigakauden jälkeen ykköseen, kun hävisimme karsintaottelut Hongalle. Tuon Honka-tappion jälkeen tapahtui kuitenkin tulevaisuuden kannalta jotain merkillistä, sillä vain hetki tippumisen jälkeen sovimme ydinporukan kanssa lähtevämme talkoohengessä nostamaan tätä rakasta seuraa takaisin Veikkausliigaan. Olimme kuulleet kaikenlaisia huhuja huonosta taloustilanteesta, joten päätimme pelata HIFK:n paidassa pelata vaikka puoli-ilmaiseksi. Niin paljon kuitenkin rakastimme ja rakastamme tätä seuraa, että sitä ei mitata rahassa, kunhan saa vain laittaa punaisen – tai valkoisen – paidan päälleen Stadin Kingien edessä!

Kausi 2018 olikin sitten päinvastainen: nousimme sukkana takaisin Veikkausliigaan. Kausi oli ensimmäinen Teemu ”Tema” Kankkusen alaisuudessa ja tulostahan tuli saman tien. Teman intohimo tarttui meihin pelaajiin välittömästi. WhatsApp-raivoamiset Kajaani-tasapelin jälkeen tarkoittivat yksinkertaisesti sitä, ettei kukaan halunnut enää tehdä virheitä. Teman ehkäpä isoin naaraus oli Ari Rantamaan houkutteleminen valmennustiimiin. Ari oli joskus 90-luvun loppupuolella viimeksi toiminut huippujalkapallon parissa, joten tuntui huvittavalta lukea haastattelusta, että paluu takaisin huippujalkapallon pariin tapahtui odotettua aikaisemmin. Ehkäpä tuo edellä mainittu lause kuvaa Aria parhaiten: hän on mahtava huulimies. Pääsin etuoikeutettuun asemaan tänä kesänä, kun sain kutsun Arin terassikauden avajaisiin. Vain parin tunnin jälkeen, hän alkoi katsomaan kelloaan ja ajattelemaan: ”Ettekö te voi jo pojat lähteä kotiin!” ”Hä, vastahan me tultiin!”

Kaudelle 2018 saimme uuden vahvistuksen tolppien väliin, kun Daniel ”Kolli” Kollar saapui heikentämään maalivahtiosaston juttujen tasoa. Oikeastaan Kolli oli tiputtanut meidät ykköseen edellisenä kautena, sillä hänhän tuurasi loukkaantuneita maalivahtejamme karsintaotteluissa Honkaa vastaan. Kolli on siinä mielessä hauska jätkä, että hänen hyvät juttunsa voidaan laskea yhden käden sormin – ja tarkoitan nyt Simpsons-hahmojen sormin. Jos Kolli ei olisi maalivahti, toimisi hän todennäköisesti baarin Open Mic -tapahtumien järjestänä, sillä huhu kertoo, että mikrofoni pysyy kädessä tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka olet, Kolli, ikuinen kakkonen, niin #lupaan antaa sinulle peliminuutteja omassa juhlaottelussani!

Jos haluat samalla kaudella sekä nousta että tippua, hommaa Jaakko”Jaska” Lepola joukkueeseesi. Jaska on viimeisen kahden kauden aikana ollut nostamassa HIFK:ta liigaan ja Gnistania divariin sekä tiputtamassa HIFK/2-joukkuetta ja KäPaa kolmoseen. Tämä kiharatukkainen söpöliini omaa käsittämättömät unenlahjat, sillä en ole sellaista paikkaa nähnyt, missä Jaska ei olisi nukkunut. Pelikentillähän tämä ex-huippulupaus on nukkunut jo monia kertoja. Jos Jaska sattuu joskus olemaan hereillä, on hän seurana parasta B-luokkaa. Viime vuoden päätösreissulla Jaska sanoi minulle elämäni kauneimmat sanat, sillä hän kertoi rakastuneensa minuun monta kertaa yhden päivän aikana.Tippahan siitä melkein nousi linssiin.  Lappeenrannan Saipaa fanittavan herrasmiehen jutut ovat sen verran upeita, että on ollut kunnia, Jaska, päästä tutustumaan sinuun!

Vuosi 2019 alkoi uudenlaisissa merkeissä. Pelaajistoon tuli järisyttäviä muutoksia, sillä tätä kirjoittaessa noin 25 uutta pelaaja on kantanut HIFK-paitaa kaudella 2019. Kausi on ollut siinä mielessä erilainen, koska suurin osa ydinjoukkoa jäi viime kauden päätteksi pois joukkueesta. Talvikausi sujui helvetin hyvin, sillä viidestä Cup-ottelusta emme voittaneet ainuttakaan. Uusien vahvistusten myötä, peli on kuitenkin alkanut sujumaan koko ajan paremmin ja paremmin. Valitsin Tero Mäntylän tämän kauden joukkueesta Testmonial-otteluuni, koska pitäähän jokaisessa joukkueessa yksi kiintiöturkulainen olla. Vaikka Tero onkin alunperin seinäjokilainen, voidaan häntä kutsua maailmankansalaiseksi, sillä hän on kuluttanut niin Portsmouthin, Ludogoretsin ja Aalesundsin vaihtopenkkejä. Sorminäppäryytensä Tero on saanut Candy Crush -tietokonepelistä, joten voidaan puhua todella laatusesta äijästä. Tero omaa myös järkyttävät näyttelijänlahjat, katsokaa vaikka sponsorimme Hiisi Homesin mainosvideoita. Tämä ei ollut maksettu mainos, joten lopuksi on pakko toivottaa, sinut, Tero, tervetulleeksi juhlaotteluuni! Jatkot ovat sinun luonasi.

9.11. on siinä mielessä merkityksellinen päivä, että järjestän silloin yhdessä Stadin Kingien kanssa Testmonial-ottelun kymmenen HIFK-vuoden kunniaksi. Se on varmaa, että seikkaluni HIFK:ssa jatkuvat ikuisesti. Olisin voinut mainita tässä tekstissä lukuisia muitakin pelaajia, joiden kanssa olen saanut kunnian pelata kaikkein kauneimmassa seurassa, joten todella iso anteeksipyyntö niille kaikille, joiden nimiä en maininnut. Olette kuitenkin kaikki kutsuttuja Väiskillä pelattavaan otteluun!

Stadin kingejä en hirveästi tässä tekstissä maininnut, mutta voin helposti todeta, että Olette yksi syy siihen, miksi tämä seikkailu on kestänyt jo kymmenen vuotta. Maalinkaatamiset Joensuussa, lukuisat tarjotut bisset, Masa Cool -chantit, voittohuudatukset ja kaikki muut mahtavat hetket eivät unohdu koskaan. 9.11. emme kuitenkaan ole kavereita, sillä vihaan häviämistä yli kaiken. Laittakaahan parasta osastoanne kentälle, sillä silloin vedetään bulilla! Lopuksi haluan toivottaa kaikki oman elämänsä Stadin Kingit kaikkien aikojen bileisiin. Laittakaahan 9.11. isolla kalentereihinne!

Rakkaudella,

Masa Cool